Walk it off ja koronan jälkipyykki

Koronasta jäi käteen yskä ja väsymys. Näin omalla kohdallani nyt pari viikkoa sairastumisen jälkeen. Itse tauti oli ohi muutamassa päivässä ja pikku hiljaa ulkoilutkin palautuivat mukaan arkeen. Lenkkien mitta ja tahti ovat olleet huomattavan maltillisia, sillä en ole halunnut ottaa minkäänlaista lisäriskiä mahdollisten jälkitautien suhteen. Lisäksi tuo rasittava yskä häiritsee vielä osaltaan liikuntasuorituksia. 


Väsymys oli kuumeen laskettua aikamoinen ja lepohetket tietysti kortilla. Väsymys oli todella uuvuttavaa. Halusin vain maata lattialla paikallani. Eihän tähän mitään mahdollisuutta tietenkään ollut pienimmän painaessa edellä karkuun aamusta iltaan, tauotta.


Olen tuosta asti nukkunut pitkiä yöunia. Helposti yhdeksän tuntisiakin, joka on minulle TODELLA paljon! Älykellon uniseurannan mukaan olen nukkunut laadukkaampaa ja levollisempaa unta tämän tartunnan jälkeen, kuin koskaan aiemmin useamman vuoden seurantajakson aikana! Toisaalta olen tyytyväinen levollisista öistä, toisaalta pohdin taudin vaikutuksia kehoon ja syitä tällaisen väsymyksen taustalla. Olen kuitenkin iloinen, että saan edes hetkellisesti hyviä yöunia ja että kaikesta huolimatta olen aamulla pirteä, eikä tuo väsymys juurikaan enää vaivaa päivisin.




Kävelen paljon ja kävelen päivittäin. Olen tehnyt sitä jo vuosikausia.


En tiedä mitään muuta liikuntamuotoa, joka olisi itselleni yhtä tärkeä ja yhtä sitkeästi vuodesta toiseen mukana roikkuva seuralainen, kuin tämä kävely. 


Kuulostaa kenties tylsältä, mutta sitä se ei ole. Ei ainakaan minulle. Voin kävellä kauan ja kauas ja teen sen mielelläni. Olen kuin kävelyn Forrest Gump. Voin vain jatkaa. Niin kauan kuin aikaa riittää.


Kävely itsessään on varsin hyvä liikuntamuoto. Se vähentää riskiä sairastua erilaisiin tauteihin sekä parantaa unenlaatua ja kohottaa mielialaa. Se on kuin liikkuva terapiaistunto itsensä kanssa. Ehkä se juuri siitä syystä koukuttaakin.


Tässä (vain muutamia) kävelyn hyötyjä:

Laskee verenpainetta

Keuhkojen hapensaanti paranee

Sokeri- ja rasva-aineenvaihdunta tehostuu

Insuliiniherkkyys paranee

Nivelet voivat paremmin

Tarkkaavaisuus paranee

Masennus ja ahdistuneisuus vähenevät Stressitasot laskevat 

Unenlaatu paranee


Osin tämä liikuntamuoto on minulla käytännön sanelemaa, sillä aikanaan juoksulenkit ovat vaihtuneet vaunukävelyihin ja sitä myöden kävelystä tullut osa arkisia rutiineja. Lapset ovat myös oppineet lähtemään äidin mukana erilaisille kävelylenkeille milloin minnekin. Toisinaan kävellään kierros eri leikkipuistojen kautta, toisinaan kauemmas ihan vain kävelyn ja luonnon inspiroimana.


Kuvituskuvana luonnon ruokahetki. Tämäkin on kuvattu kävelylenkillä tänään.




Kun muut lähtevät juoksemaan, salille tai pyöräilemään, minä lähden kävelemään. Olenkin usein kuullut saman kysymyksen: Miksi? Siksi, että tykkään kävellä. Simple as that!




J-M

Kommentit

Suositut tekstit