Taistelu kaamosmasennusta vastaan

Nyt eletään juuri sitä, vuoden pimeitä aikaa. Joulunodotus tuo valoa tähän pimeyteen, kun ajatuskin keväästä tuntuu hyvin kaukaiselta. Olo on nuutunut, väsynyt ja energiaa ei tunnu löytyvän oikein mistään. Lasten räkätaudit toinen toisensa perään uuvuttavat. Yöt ovat risaisia ja lepohetket kortilla. Ei muuta kuin kaamosmasennusta kohti!


Tai sitten ei. Kirkasvalolamppu on ehdoton näihin pimeisiin aamuihin! Myös liikunnan ja ulkoilun tärkeyttä ei pidä unohtaa. Lyhytkin lenkki tuo energiaa päivään ja se samainen energia katoaa, jos kipeiden lasten kanssa menee useampi päivä sisätiloissa.


Olen huomannut, että mieli pysyy virkeänä, kun elämässä on tavoitteita ja suunnitelmia. Suunnitelmien ei tarvitse olla suuriakaan, ihan pienetkin asiat vaikuttavat ja luovat tämän odottavan fiiliksen.


Joulun alla on kiva suunnitella ja toteuttaa erilaisia pieniä jouluisia asioita. Yksi tällainen päivän piristys ovat erilaiset jouluiset herkkuhetket. Takuuvarma kestosuosikki näihin hetkiin on kaakao! Siitä saa varioitua monenlaisia luomuksia. Meillä tosiaan sairastellaan jälleen ja tällainen pieni piristys tuleekin tarpeeseen. Perinteisen kaakaon lisäksi laitan tähän herkkuversioon vaahtokarkkeja sekä mintun ystävänä tietenkin piparminttukepin. Kaakao maistuu niin toipilaalle, kuin myös reippaan pikku pakkasessa tehdyn lenkin jälkeenkin. Koko komeuden voi vielä halutessaan kuorruttaa ripauksella pipareita tai vaikka kermavaahtoa. Sitten vaan ääntä kohti: Nam! 😋



Ihanat jouluisen juhlavat kuppi ja lautanen ovat Marimekon Oiva Tiiliskivi -sarjaa.

Tänään innostuin myös kaivamaan Aarikan tonttuja enemmänkin esiin. Näistä pian lisää! 😉



J-M

Kommentit

Suositut tekstit