Hemmotteluhetki kotihotellissa

Huomaan kaipaavani pieniä hemmotteluhetkiä hyvin eri tavalla kotiarjessa lasten kanssa, kuin töissä ollessani.


Syy lienee hyvin yksinkertainen. Työarjessa on helpompi varata aika jalkahoitoon tai kampaajalle työpäivän päätteeksi, kuin kotiäidin roolissa, jolloin työpäivä ei pääty tiettyyn aikaan. Se ei pääty ollenkaan. Moni muu suurperheen äiti kykenee toteuttamaan näidenkin välillä täydellistä tasapainoa. Minä en. Mom bun ja pari päivää kampaamatta ollut tukka sekä helposti jalkaan kiskaistavat verkkarit ovat minulle enemmän kuin tuttuja juttuja. Kotiäidin 24h rooli ei ole helpoin paikka irrottautua, etenkään vauvavuoden aikana. 


Niihin hetkiin, kun irrottautuminen ei ole mahdollista, pitää keksiä ratkaisuja. Yksi tapa on luoda hotellitunnelmaa kotiin. Tämä illuusio syntyy helposti pieninkin elementein. Ainakin minä saan aina jonkilaista tyydytystä puhtaista lakanoista suihkun jälkeen tai uudesta pehmeästä pyyhkeestä sekä vasta siivousta wc:stä.


Vuodessa on muutama otollinen ajankohta tehdä alemyynteihin täsmäiskuja. Yksi näistä on tammialet, eli parhaillaan viimeisiä henkäyksiiän vetelevät myynnit. Etenkin nyt, tavallista pienemmällä budjetilla liikkuessani, alennusmyynnit vetävät entistä enemmän puoleensa. Mitä niistä sitten haen? No esimerkiksi juuri tätä, pientä luksustunnelmaa kotiin. Yleensä jotain käytännöllistä, nättiä ja näppärää.


Alennusmyynneistä voi ostaa halvalla paljon tarpeetontakin, siksi suosinkin hankinnoissani tarvetta ja käytännöllisyyttä. Tällä menetelmällä nurkkiin ei kerry turhaa täytettä.


Koska pidän kauniista asioista, pidän myös siitä, että paketti, ulkokuori, on kivannäköinen. Niinpä nämäkin kyseiset aletuotteet olivat alennuksestaan huolimatta paketoitu kauniisti. Ja tämä vaikuttaa minuun aina! Kaunis paketointi on tärkeä osa tuotetta, etenkin jos halutaan luoda luksusmaista tunnelmaa.


Vinkki: Alemyynneistä on näppärää ja edullista tehdä myös lahjahankintoja vuoden tuleviin juhliin. Valmiiksi paketoitu tuote on helppo napata kaapista matkaan, eikä paketointikuvioista tarvitse erikseen stressata!






Ja tottakai nämä lahjapaketit kielivät omaa ihanaa Balmuir-maailmaansa! En olisi millään raaskinut edes avata niitä. Yksinkertaisen kauniita paketteja.


Meillä on kaksi vessaa sekä kylpyhuone saunoineen. Yläkerran vessa on meillä kovimmassa käytössä ihan jo käytännöllisyytensä puolesta. Niinpä päätin toteuttaa pienen faceliftin siivoamalla tämän tilan ja päivittämättä pyyhkeet sekä lisäämällä ekologisuutta saippuantäyttöpullolla. Meillä siis pestään käsiä ihan tolkuttomasti! Olemme molemmat mieheni kanssa erittäin 

 tarkkoja käsihygieniasta ja saippuaa kuluu isossa perheessä TODELLA paljon!


Pienellä päivityksellä wc-tiloista tuli taas kivan näköiset ja kotiin yhtäkkiä hotellimaista tunnelmaa.


Palasaippuatelinettä käytämme usein kynsiharjan säilytykseen.


Kotini on todellakin linnani! Siksipä tykkäänkin luoda kotiini juuri meille sopivaa fiilistä.



Tämä Balmuirin rantapyyhe oli ehdottomasti paras löytöni näistä aleista. Se on jättimäinen, pehmeä ja aivan upea!!


Nyt vielä puhtaat lakanat sänkyyn, hyvää ruokaa, aikaa perheen kanssa ja illalla suihkun kautta unille.


Täydellinen lauantai ei paljoa vaadi! 😉




J-M

Kommentit

Suositut tekstit