Ikuisuusprojekti, koti

Kun toiset tekevät suursiivouksen ennen joulua, minä päätin toteuttaa sen vasta joulun jälkeen. Samalla kun joulu raivattiin pois ja uusi vuosi alkoi, tuli ajatus antaa kodille uusi ilme. Kadun tätä ideaa jo nyt.

Tällä hetkellä perheemme pienin jäsen konttaa kovaa vauhtia pitkin kotia ja yrittää parhaan kykynsä mukaan kiivetä kaikkialle. Samaan aikaan siivoaminen tai ylipäänsä mikään muukaan tekeminen ei tunnu onnistuvan. Ei sitten millään. Sekunnissa pikku konttaaja on jo karkumatkalla. 

Olen ottanut tavoitteeksi pienet alueet tai tehtävät per päivä. Näin koen saavani edes jotain aikaiseksi. Ja eihän koti voikaan koskaan olla valmis. Koti elää ihmisen mukana. Muokkautuu ajan saatossa ja elää vuodenaikojen mukaan. 

Samalla koti on jotain sellaista, jonka jossain määrin haluaisi olevan valmis. Siten ettei aina ole joku huone tai nurkka, joka on keskeneräinen. Mutta näin se menee, etenkin ruuhkavuosien aikana. Vuorokaudet vilisevät silmissä ja 24h ei riitä edes alkuun. 

Olemme asuneet nykyisessä kodissamme pian neljä vuotta. Siinä ajassa voisi ajatella kodin olevan jo jokseenkin valmis. Vaan kun ei ole. Ei sinnepäinkään. Tähän neljään vuoteen on mahtunut kahden lapsen syntymä ja kolmannen kasvaminen esiteini-ikään. Tämä tarkoittaa vaunuja, pinnasänkyjä, hoitopöytiä, leikkitilaa, koulutilaa sekä näiden elementtien edestakaisin liikuttelemista. Siitä syntyy yllättävän iso show. Se kun tarkoittaa aina yhden alueen muokkaamista, varastointia, kaivamista, kokoamista, uudelleenjärjestelyjä… ja kun kaikki on valmista, alkaa seuraava vaihe ja vastaava operaatio.

Nyt on taas yhden isomman pyöräytyksen aika. Tarvitsemme kipeästi lisää säilytystilaa. Esimerkiksi hoitopöytä sai lähteä alta pois (pienin ei enää sitä käytä), jotta tilalle saatiin lipasto.  Lastenhuoneessa pyöräytettiin järjestystä hieman toisin päin, jotta sinne saatiin luotua enemmän fyysistä leikkitilaa pikkulelujen siirtyessä sinne kaikkialta muualta asunnosta konttaajaa turvaan. Näin ollen lastenhuone on nyt ns. vauvavapaa-alue ja olohuoneessa kielto pienien tavaroiden osalta.

Samassa yhteydessä päätettiin fiksata myös yläkerran aulatilan säilytysmahdollisuudet paremmalle tolalle. Ja portaikon välitila (jossa on myös säilytyksellistä potentiaalia) pääsee kokemaan muutoksen samassa rytäkässä.

 

Tämä elämää nähnyt peilipöytä saa lähteä uuden kaapiston alta pois.

Koomisinta tässä kaikessa on se, että meillä ei todellakaan ole aikaa mihinkään tällaiseen ja silti tähänkin projektiin piti taas ryhtyä. Toki lopputuloksen kannalta muutos on enemmän kuin hyvästä ja siitä se energia pitänee yritää tähänkin ponnistukseen kaivaa.

Tavaraa on nyt myyty isolla kädellä alta pois. Lasten vaatteitakin tuntuu jäävän pieniksi joka viikko kassi kaupalla, joten jo niistä perustaisi yhden lastenvaateliikkeen.

Olen laiska myymään mitään eteenpäin. Koen paljon helpoimmaksi vain lahjoittaa kaiken pois. Toteuttaen metodia poissa silmistä, poissa mielestä. Onneksi mies on tässä asiassa rationaalisempi ja on saanut jo laitettua ison kasan tavaraa myyntiin. Ovatpahan nekin eurot pieni lisä projektirahastoon!

Saa nähdä saadaanko tällä vauhdilla tämä pikkuruinen projektimme valmiiksi kenties jo kesään mennessä. Listalla kun olisi muutama muukin pikku juttu vielä hoidettavaksi. 

J-M