Mi casa es su casa

 Kuten yleensäkin, tässäkin asiassa minusta löytyy kaksi hyvin erilaista puolta. Olen kotihiiri sen syvimmässä merkityksessä ja toisaalta äärisosiaalinen työssään viihtyvä businessnainen.

Kaaoksen kaveri 

Nautin olostani kotona. Yritän saada itseni myös viihtymään siellä. Luon kodistani ympäristön, jossa voin olla rauhassa. Rauhassa tässä kolmilapsisessa, hyvinkin vauhdikkaita vuosia elävässä perheessä, ei tarkoita hiljaisuutta, klassista musiikkia ja viinin maistelua. Se tarkoittaa meteliä, sotkua, kiirettä ja ainaisia pyykki- tai tiskivuoria. Leluja siellä ja täällä. Rauhassa tarkoittaa sitä, että saan toteuttaa itseäni, oli tapa sitten milloin mikäkin. Ja ennen kaikkea tilaa olla minä. Sellainen ääripäästä toiseen luontevasti kuin käärme kalliolla, luikerteleva kameleontti. Välillä sitä ja välillä ei sitten ollenkaan.

Kodissamme on harvoin siistiä. Tämä on rehellinen fakta. Kodissamme vallitsee yleensä kaaos. Välillä totaalinen, välillä hallittu sellainen. Jos minulla on ylimääräistä aikaa, harvoin käytän sitä siivoamiseen. Toisaalta toisinaan innostun siivoamaan ja järjestelemään paikkoja pitkälle yöhön tai herään jo neljältä aamulla jatkamaan edellispäivän projektia. Täytyy kyllä myöntää, että nyt vauva-aikana näitä hetkiä ei ole juurikaan esiintynyt. Näinä aikoina ”vapaat” kuluu suihkussa käyntiin, juoksevien asioiden hoitoon ja joskus harvoin pieneen lepohetkeen. Yleensä sen hetken kun vauva nukkuu ja saan lepuuttaa käsiäni, keräilen niitä leluja lattioilta.

Meillä on siistiä jouluna, pääsiäisenä ja erilaisten syntymäpäivä- yms. juhlien alla. Arkena siivottu koti käsittää sen minimaalisen hetken, kun lelut on kerätty pois lattioilta (ollakseen siellä taas hetken päästä uudelleen) imuroinnin alta. 

Toisaalta näinä aikoina, kun pienet lapset ja etenkin vauva sitoo kaiken ajan, jota vuorokausi sisällään voi pitää, ne pienet hetket ajatusten kanssa, esimerkiksi päiväuni- tai imetysaikaan, ovat täynnä inspiraatioita. Kun ei pääse tekemään ja toteuttamaan, mieli laukkaa ylikierroksilla luoden aina jotain uutta. Tämän ilmiön olen huomannut jokaisen lapseni ollessa vauva. Ehkäpä imetyshormoneihin liittyy jotain, joka laukaisee sisällä mielikuvituksen aivan uusiin mittasuhteisiin. Tai sitten se on vain tämä ikuinen levoton sielu. Sääli tietysti on, että niin vähän todellisuudessa näitä ideoitaan lopulta pääsee toteuttamaan.

Pian on taas joulu. Ja se on pian! Se tulee aina hiljaa hiipien ja yhtäkkiä onkin jo älytön kiire. Joulu on inspiroivin aika. Siihen liittyy niin paljon kaikkea ja niin vähän aikaa. Luulen pistäväni vuosittain omat panokseni aika isosti tuohon juhlavaan sesonkiin ja sen jälkeen seuraavat 10-11 kuukautta toivun siitä urakasta.

Mitä tänään syötäisiin?

Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että mieheni on meidän perheen kokki. Saan siis pysyä pitkälti pois keittiöstä. Joka sopii minulle paremmin kuin hyvin! Aamupalan teko on vastuullani iltavirkun mieheni viettäessään ansaittua lepohetkeään, mutta loppupäivän eväät hoituvat pääasiassa kuin tilauksesta. 

Kuten olen aiemmin maininnutkin, aamut ovat lempiaikaani vuorokaudesta. Uusi päivä on vasta aluillaan ja ikään kuin puhdas pöytä edessä työstettävänä. Kotiäidin roolissa aamut ovat täynnä rutiinia. Puuron keitosta, isoimman viemiseen kouluun ja päättyen aamupäivän vaunulenkkiin. Aamurutiinit siis. Siitä lähtee päivärutiinit ja lopulta iltarutiinit. Rutiinit kuuluvat lapsiperheisiin. Niiden merkitystä ei pidä väheksyä! Rutiinien merkityksen puolesta puhuvat myös useat suuret johtajat. Menestyneet ihmiset ovat niin rutiinien kuin tapojen puolestapuhujia. Rutiinien merkityksellisyyden taustalla on kurinalaisuuden merkitys elämässä, joka liittyy sekä oman mielen että tehtävien hallintaan. Rutiinit luovat turvallisuutta ja pysyvyyttä, mutta myös parantavat keskittymiskykyä. Jo japanilainen filosofia, Ikigai mukaan lukien, sekä pitkän harmonisen iän salaisuus tukee tätä mielenhallinnan muotoa. Ilman rutiinia elämä on kaaoksessa. Ja niin on myös mieli.

Levon aika kun koittaa

Meillä koti hiljenee klo 21 mennessä. Mies tosin aloittaa silloin vasta oman vapaansa vieton, mutta hiljaisesti. Lapset syövät iltapalat klo 19.30 ja kaikki lapset ovat sängyissään klo 20.30 mennessä. Nukkumisjärjestelymme ovat vielä toistaiseksi poikkeukselliset. Nukun itse vauvan kanssa perhepedissä ja mies hoitaa isommat lapset, jos yöllä tarvetta tulee. Yleensä ei tule. Pienin syö vielä öisin, joten omat yöni ovat repaleisia, kunnes häntä hieman isompana voidaan unikouluttaa ja pikku hiljaa siirtyä takaisin normaaliin  unijärjestykseen. Olen itse vauva-ajan perhepedin ehdoton kannattaja. Isompien lasten kanssa en sitä suosittele, jos oma uni on yhtään herkempää. Isommat kun pyörii, hyörii ja sekoilee läpi yön! Ja kokeiltu on. Imettävän äidin on kuitenkin hyvin luonnollista nukkua lähellä pienokaistaan ja samalla oma uni kärsii mahdollisimman vähän.

Meillä nukutaan yöt rauhallisesti omissa sängyissä, kukaan ei seilaile öisin ja aamulla herätään pirteinä uuteen päivään. Tästä olen iloinen! Olemme olleet hyvin päämäärätietoisia uniasioissa ja lapset sitä myöden myös sisäistäneet nämä tavat.

Kun vauva on tarpeeksi iso nukkumaan yönsä syömättä (yleensä 6kk iästä eteenpäin), perhepedistä on hyvä hetki luopua. Vauva oppii tuossa iässä vielä hienosti omaan sänkyyn ja omatkin unet pääsevät vähitellen palautumaan normaaliuomiinsa. Ensin siirrytään ns. sivuvaunuun sängyn kylkeen, joka on kuin välisteppi ja helpompi pienelle äidin ollessa vielä ihan lähellä. Sivuvaunusta pinnasänkyyn siirtyminen käykin jo helposti. Sitä odotellessa nautin vielä pienestä tuhisijasta unikaverina kaikkine heräilyineen. Ja hei, tässäkin rutiinit ovat menestyksen avain!

J-M